UUTISET :: YHTYE :: TUOTANTO :: KEIKAT :: GALLERIA :: KONTAKTI
 

Niina - laulu

Samu - kitara

Dimi - basso

Antti - rummut
 

Valtakunnan juuret alkavat vuodesta 2007 jolloin kitaristi Samu ja rumpali Antti aloittivat soittamaan yhdessä autotallissa. He tekivät joitakin hyviä kappaleita ja soittelivat niitä yhdessä ystäviensä kanssa ilman suurempaa päämäärää.

Yhtyeen alkuaikoina kokoonpano vaihtui useasti ja silti heidän musiikkinsa kasvoi määrätietoisemmaksi ajan myötä. Vaikkakin heidän saamansa palaute oli jo melko hyvää niihin aikoihin, monista syistä johtuen he eivät kuitenkaan yrittäneet sen kummemmin lähteä keikkailemaan. Autotallissa soittaminen riitti heille hyvin.

Vuosi 2008 menikin nopeasti ja vaikka harjoitukset olivat satunnaisia, syntyi silti uusia kappaleita ja tuli alkoi palamaan voimakkaampana. Eri kokoonpanoja kokeiltiin silti mutta mitään ei lyöty lukkoon. Tarve päästä ulos autotallista ja keikoille kasvoi tasaisesti isommaksi, mutta aika ei ollut vielä oikea.

Viimein alkuvuodesta 2009 he tekivät henkilökohtaisen läpimurtonsa kun yhtyeeseen löytyi uusi basisti Dimi. Hän oli itseasiassa tämän yksinkertaisen palapelin puuttuva osa. Kaikki toimi alusta alkaen heidän välillään vaikkakin hänet oli hälytetty ensimmäiselle keikalle päivän varoitusajalla entisen basistin peruttua juuri ennen keikkaa. Heidän esiintymisensä jätti niin hyvän vaikutuksen, että Valtakunta sai mahdollisuuden kiertää yhdessä Bloody Mary -nimisen yhtyeen kanssa koko vuoden.

Vuoden 2010 alussa koettiin vielä suurempi läpimurto, kun yhtyeen keulakuvaksi ja laulajaksi otettiin Niina, joka toi omalla olemuksellaan ja äänellään äärettömän paljon positiivista energiaa bändin soundiin. Tällä kokoonpanolla siis nyt mennään eikä meinata, lauteet on tulessa ja sauna palaa joka lavalla johon yhtye astuu.

Copyright © Valtakunta 2010. Kaikki oikeutetut pidätetään ja potkitaan.